Silkkipainatukseen kuuluu verkkoseula kiinnittäminen kehykseen ja verkon aukkojen tukkiminen ei-kuvioiduilla alueilla, jolloin painopasta pääsee kulkemaan avoimen verkon läpi ja siirtymään kankaalle. Silkkipainatus kehittyi stensiilipainoprosessista. Seulat valmistettiin alun perin silkki- tai fosforipronssilangasta, mutta ne on suurelta osin korvattu synteettisistä filamenttikuiduista valmistetuilla seuloilla. Silmäkoko valitaan erityisten prosessivaatimusten perusteella. Kuviot luodaan tyypillisesti valoherkällä prosessilla: verkko venytetään kireäksi ja kiinnitetään kehykseen, sitten päällystetään valoherkällä emulsiolla (kuten polyvinyylialkoholilla tai gelatiinilla sekoitettuna ammoniumdikromaattiin). Kuivauksen jälkeen kuviolla varustettu läpinäkyvä kalvo asetetaan näytön päälle valolle altistamista varten. Lopuksi seula pestään lämpimällä vedellä valottamattoman emulsion poistamiseksi ja sitten vahvistetaan, jolloin tuloksena on valmis tulostusseula.
Silkkipainatukseen kuuluu itse painosilmän valmistelu. (Historiallisesti seulat on valmistettu hienosta silkistä - tästä syystä termi "silkkipainatus" - ja vaikka silkkiä ei enää käytetä, nimi säilyy teollisuudessa.) Seula koostuu nailonista, polyesteristä tai metallilangasta valmistetusta ohuesta kankaasta, joka on venytetty tiukasti puu- tai metallikehyksen päälle. Seulakankaalle levitetään läpinäkymätön, ei-huokoinen kalvo. Läpinäkymätön kalvo poistetaan mallia vastaavilta alueilta jättäen jälkeensä avoimen verkon; tälle alueelle kuvio tulostetaan. Useimmissa kaupallisissa sovelluksissa seulakangas päällystetään ensin valoherkällä kalvolla, ja kuvio paljastetaan poistamalla kalvo suunnittelualueilta valoaltistusprosessin avulla. Tulostusta varten seula asetetaan kankaan päälle. Painotahnaa kaadetaan runkoon ja imulastalla (auton tuulilasinpyyhkimen kaltainen työkalu) tahna pakotetaan verkkoaukkojen läpi.
Kukin väri suunnittelussa vaatii erillisen näytön, jotta voidaan tulostaa eri värejä. Esimerkiksi kolmivärinen painatus vaatii kolme näyttöä kolmen värin levittämiseksi kankaaseen. Lisäksi jokaisen värin kuvioelementit on kohdistettava tarkasti näytöille, jotta varmistetaan tarkka sijoitus sen jälkeen, kun painatusvirheitä ehkäisee, kuten ruusun vihreä varsi painettu punaisten terälehtien keskelle. "Rekisteröinti" on teollinen termi kaikkien kuvioiden värien tarkalle kohdistamiselle tulostuksen aikana.
Silkkipainatuksessa on kolme ensisijaista menetelmää, jotka kaikki perustuvat samoihin perusperiaatteisiin. Ensimmäinen on manuaalinen silkkipainatus; Sitä käytettiin laajalti 1920-luvulla, mutta se on edelleen käytössä pienten erien huippumuotivaatteissa tai prototyyppituotteissa. Toinen on automaattinen silkkipainatus – joka tunnetaan myös nimellä litteäpainatus – jossa on automatisoitu prosessi ja suhteellisen korkeat tuotantonopeudet (noin 500 jaardia tunnissa), joten se soveltuu kankaille, kuten froteekankaalle, tai pienten erien monimutkaiseen painatukseen. Kolmas menetelmä on pyörivä silkkipainatus, jatkuva prosessi, joka tarjoaa nopeimman tuotantonopeuden (yli 3500 jaardia tunnissa) ja on tällä hetkellä laajimmin käytetty silkkipainotekniikka [3-4]. Silkkipainatuksen suuri haittapuoli on kuitenkin sen suuri vedenkulutus ja merkittävien jätevesimäärien muodostuminen tuotannon aikana.